Työntekijänä
Mikä on työntekijän vastuu työhyvinvoinnista ja mitä häneltä odotetaan? Hyvän esimiehen tunnusmerkit ovat selvillä, mutta mitkä ovat hyvän työntekijän ominaisuudet työhyvinvoinnin kannalta?
Työhyvinvointi perustuu fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen. Tietenkään sairauksia ei aina voida välttää ja ikääntyminenkin tuo tullessaan fyysisen työkyvyn muutoksia. Työntekijä voi kuitenkin panostaa fyysisen ja henkisenkin kuntonsa huolenpitoon.
Tärkeä osa työhyvinvointia on yhteistyö ja se, miten organisaatio toimii. Oivaltava työntekijä edesauttaa omalla toiminnallaan työyhteisönsä yhteistyötä. Hän myös yrittää edesauttaa organisaation tavoitteiden toteutumista. Lisäksi työntekijä on tietenkin myös ammattitaitoinen ja ahkera.
Nykyään keskustellaan paljon siitä, että työntekijöiden pitäisi jatkaa työssä mahdollisimman pitkään. Jotta työelämässä jaksetaan olla vielä 68-vuotiaanakin, voisi työhyvinvoinnin koulutus olla paikallaan työntekijöillekin. Katso asiasta lisää kohdasta Koulutusta. |