Mukava

 

Etusivu

Työhyvinvointia

Koulutusta

Työkaluja

Innostetta

Yhteystiedot

Hyvinvoivana työssä

Kehitä työhyvinvointiosaamistasi aikuiskoulutuksen avulla.

Mukava-kuva

Matkalla kohti taitavia ja tehokkaita työyhteisöjä

Jokaisen ihmisen oikeus on paitsi saada tehdä työnsä hyvin, myös voida hyvin työssä. Hyvinvoiva ihminen jaksaa paremmin ja tuottaa enemmän. Työhyvinvointia on tutkittu paljon ja sitä kehitetään eri tahoilla ansiokkaasti. Meidän mielestämme työhyvinvointi kuitenkin kuuluu kaikille, joten halusimme tuoda ansioituneemmat ja konkreettiset tutkimukset, tarinat ja koulutukset yhteen ja tarjoilla sen sinulle tässä ja nyt.

Mukavaa tutustumismatkaa!

”Työhyvinvointi on jokaisen työntekijän perusoikeus ja siitä tulee huolehtia. Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu kaikille, mutta viime kädessä sen toteutumisesta vastaa johto.”
– professori Matti Ylikoski, Työterveyslaitos

”Työhyvinvointi perustuu yhteistyöhön, toisen ihmisen arvostamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja avoimuuteen. Kun näistä asioista huolehditaan, ollaan jo pitkällä. Tarvitsemme jatkossakin osaavia ja innostuneita työntekijöitä, mutta myös ihmisen kokoisia työpaikkoja ja -tehtäviä."
– psykologi Pirkko Lahti

Työhyvinvointi työyhteisöjen menestyksen kivijalaksi!

Yhteistyössä

 
 
  Mukava